Olen koukussa

Hei, mut on asetettu valvontaan ja virkkuukoukku on takavarikoinnin jälkeen luovutettu lainaan kaverille. Näihin tapahtumiin vaikutti ihan hiukan se, että virkkatin hullun kiilto silmissä ranteeni kipeäksi viikonlopussa...
Kaikki lähti vyörymään virkkareista Martoilla, siellä oli kuteista virkkaus yhtenä ohjelmanumerona. Nyt on sitten valmiina yksi iso ranteen rikkonut kori ja yksi liian pieni ja koiran omima matto... joo suuruudenhulluus olis kivampi piilevänä.

No olenko ollut ihan kahvilla?

Eipä ole päässyt minulle vielä rutiinia muodostumaan tämän bloggailun kanssa! Tuntuu toivottomalta ja hävettääkin lähes... tunnustan samaan hengenvetoon jo unohtaneeni koko blogin ja sen kätköissä roikkuneet luonnostellut tekstinpätkät.
Olkoon tämä katumusharjoitus ja nuhtelu itselle, olishan niitä makeita ja millin verran parempia juttuja tässä iäisyyden aikana ollut. Intopäissäni nyt siis siivoilen tätä vakkaa, kyllä tämä imuroinnin hakkaa ;)

Ihana aamuaurinko!

Miten voikin olla mahdollista, että se sama ihana aamuaurinko, josta niin paljon nautin aiheuttaa myös pahuksen paljon päänvaivaa.
Nyt en puhu siistä pakottavasta tunteesta, joka syntyy kun aurinko paljastaa likaiset ikkunalasit, tai salakavalasti kertyneen pölykerroksen olohuoneen sohvapöydän lasipinnalla. Ei suinkaan. Nyt päänvaivaa aiheuttaa aamuvirkulle tuo tavattoman kirkas aamuaurinko sälekaihtimien välistä. On lähes mahdotonta nukkua, kun valoisuus yllättää ennen herätyskellon vaativaa pirinää.
Jo muutama viikko sitten kiertelin tavaratalojen verho-osastoja, etsien kauniitä pimentäviä verhoja. Silmiini ei sopivia osunut, rullaverhoa kun en suostunut edes pidempien yöunien toivossa mukaani nappaamaan. Anttilan kangasosastolla kuitenkin kuin johdatuksesta oli myynnissä pimennyskangasta useampaa eri sävyä. Sitäpä siis leikkautin nelisen metriä kassiini ja marssin hykerrellen kotiin. En tosin ollut ajatellut millaiset verhot niistä lopulta säveltäisin.
Idea kolahti kuitenkin nettiä surffattuani, halusin testata laskosverhojen tekoa itse. Inspiraatio antoi kuitenkin odottaa vielä itseään, kunnes viimein sunnuntaina sain äidistä tsemppiseuraa ja kävimme toimeen. Käytäntö opetti meille, että vaikka kangas vaikutti helposti ommeltavalta, toisin kävi. Kankaan liukkaus meinasi jo pariin otteeseen saada yliotteen meidän innoltamme. Mutta kaiken sen nuppineuloittamisen ja silittämisen tuloksena saimme aikaiseksi mitä sopivimmat makuuhuoneen verhot. Nyt voin ihan sydämestäni toivottaa aamuauringon tervetulleeksi, minä olen valmis, nyt kun olen saanut kunnon yöunet!