Miten voikin olla mahdollista, että se sama ihana aamuaurinko, josta niin paljon nautin aiheuttaa myös pahuksen paljon päänvaivaa.
Nyt en puhu siistä pakottavasta tunteesta, joka syntyy kun aurinko paljastaa likaiset ikkunalasit, tai salakavalasti kertyneen pölykerroksen olohuoneen sohvapöydän lasipinnalla. Ei suinkaan. Nyt päänvaivaa aiheuttaa aamuvirkulle tuo tavattoman kirkas aamuaurinko sälekaihtimien välistä. On lähes mahdotonta nukkua, kun valoisuus yllättää ennen herätyskellon vaativaa pirinää.
Jo muutama viikko sitten kiertelin tavaratalojen verho-osastoja, etsien kauniitä pimentäviä verhoja. Silmiini ei sopivia osunut, rullaverhoa kun en suostunut edes pidempien yöunien toivossa mukaani nappaamaan. Anttilan kangasosastolla kuitenkin kuin johdatuksesta oli myynnissä pimennyskangasta useampaa eri sävyä. Sitäpä siis leikkautin nelisen metriä kassiini ja marssin hykerrellen kotiin. En tosin ollut ajatellut millaiset verhot niistä lopulta säveltäisin.
Idea kolahti kuitenkin nettiä surffattuani, halusin testata laskosverhojen tekoa itse. Inspiraatio antoi kuitenkin odottaa vielä itseään, kunnes viimein sunnuntaina sain äidistä tsemppiseuraa ja kävimme toimeen. Käytäntö opetti meille, että vaikka kangas vaikutti helposti ommeltavalta, toisin kävi. Kankaan liukkaus meinasi jo pariin otteeseen saada yliotteen meidän innoltamme. Mutta kaiken sen nuppineuloittamisen ja silittämisen tuloksena saimme aikaiseksi mitä sopivimmat makuuhuoneen verhot. Nyt voin ihan sydämestäni toivottaa aamuauringon tervetulleeksi, minä olen valmis, nyt kun olen saanut kunnon yöunet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti